Opiskeluhuoltoryhmä
Koulussa toimii moniammatillinen opiskeluhuoltoryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti. Ryhmään kuuluvat apulaisrehtori, kouluterveydenhoitajat, koulukuraattori, koulupsykologi, koordinaattorit, erityisopettajat ja oppilaanohjaajat (pk) ja opinto-ohjaaja (lukio) sekä tarvittaessa luokanvalvoja tai muuta koulun henkilökuntaa. Ryhmä työskentelee kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi ja etsii ratkaisuja tukea tarvitsevien oppilaiden ja opiskelijoiden auttamiseksi.
Oppilaan asioita hoidetaan aina luottamuksellisesti yhdessä oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa sovitulla tavalla.
Osa-aikainen erityisopetus
Oppilaat työskentelevät erityisopettajan kanssa joko luokassa oppitunneilla, yksilöllisesti tai pienryhmässä. Erityisopettajan tuki voi olla joko tilapäistä tai jatkuvampaa. Erityisopettajat tukevat oppilaita mm. oppimisessa, opiskelutaitojen kartuttamisessa sekä tarkkaavuuden vaikeuksissa. Erityisopettajat arvioivat myös oppilaiden matemaattisia sekä lukemisen ja kirjoittamisen taitoja erilaisin testein ja suunnittelevat yhteistyössä muiden opettajien kanssa oppimisen ja koulunkäynnin tukitoimia. Erityisopettajat koordinoivat koulussamme tukiopetuksen järjestämistä.
Saksan ja matematiikan työpajat
Oppiaineiden työpajat eli ryhmätukitunnit ovat ensimmäisiä tukimuotoja, joita oppilaalle tarjotaan. Tunnit merkitään lukujärjestykseen. Aloitteen osallistumisesta voi tehdä mm. aineenopettaja, oppilas tai huoltaja.
Tukiopetus
Tukiopetusta voivat saada esimerkiksi oppilaat, joilla on oppimisvaikeuksia tai oppilaat, joilla on muusta syystä tilapäisen tuen tarvetta jossakin oppiaineessa ja jotka ovat vaarassa saada todistukseen heikon arvosanan (5). Tukiopetus on luonteeltaan tilapäistä sekä maksutonta.
Tukiopetus ei ole läksyjen tekemiseen varattua aikaa, lisäharjoittelua kokeeseen tai omien lomien aiheuttamien oppimisaukkojen paikkaamista varten. Aineenopettaja arvioi tukiopetuksen tarpeen erityisopettajan kanssa. Oppilaalla on velvollisuus osallistua hänelle järjestettyyn yksilölliseen tukiopetukseen. Aloitteen tukiopetuksen antamisesta oppilaalle tekee ensisijaisesti opettaja, mutta tarvittaessa myös oppilas tai huoltaja voi olla yhteydessä aineenopettajaan tukiopetuksen saamiseksi.
Kuraattori
Kuraattori tukee oppijoita sekä heidän huoltajiaan sosiaalityön keinoin sekä yhteisöllisellä että yksilötasolla. Kuraattori tarjoaa tukeaan esimerkiksi tilanteissa, joissa oppijalla on haasteita, jotka vaikuttavat oppimiseen tai opiskeluun, sosiaalisiin suhteisiin tai yleiseen elämänhallintaan.
Työssä pyritään oppijan tilanteita jäsentämällä lisäämään heidän voimavarojaan ja etsimään myönteisiä ratkaisuja.
Esimerkkejä asioista, joista voi tulla juttelemaan koulukuraattorin kanssa:
- kiusaamiskokemukset tai haasteet kaverisuhteissa
- muutokset tai ristiriidat perheessä, kuten vanhempien ero, riidat tai päihteiden käyttö kotona
- poissaolot tai muut ongelmat koulunkäynnissä
- tunne-elämään liittyvät pulmat, kuten suru, pelot tai yksinäisyys
- oman seksuaali- tai sukupuoli-identiteetin ja ihmissuhteiden pohdinta.
Psykologi
Psykologin tehtäviin sisältyy mielenterveyttä ja hyvinvointia sekä oppimista ja opiskelua edistävää ja ongelmia ennalta ehkäisevää työtä. Psykologin yksilö- ja asiakastyö sisältää oppijan kehitykseen, oppimiseen ja opiskeluihin liittyvien kysymysten selvittelyä ja arviointia. Tätä voi olla muun muassa oppijan psykologinen arviointi toimenpiteineen, yksilöllinen tuki ja ohjaus tunne-elämän kehitykseen, sosiaaliseen vuorovaikutukseen tai oppimiseen liittyvissä pulmissa. Esimerkkejä asioista, joista voi tulla juttelemaan koulupsykologin kanssa:
- keskittymis- tai motivaatiovaikeudet
- elämäntilanteeseen tai tulevaisuudensuunnitteluun liittyvät huolet
- ahdistuneisuuden tai masennuksen tunteet
- opiskeluun liittyvät huolet ja vaikeukeudet
- nukkumisvaikeukeudet
- kriisitilanteet.
Kouluterveydenhoitaja
Kouluterveydenhoitajan tehtäviin kuuluvat oppijoiden kasvun ja kehityksen seuranta sekä opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin seuraaminen ja edistäminen. Määräaikaiset terveystarkastukset muodostavat opiskelu- terveydenhuollon toiminnan rungon. Tarkastuksissa arvioidaan monipuolisesti oppilaan fyysistä ja psykososiaalista terveydentilaa, hyvinvointia ja oppimista. Kouluterveydenhuollon laajoissa terveystarkastuksissa 1., 5. ja 8. luokilla selvitellään lisäksi vanhempien ja koko perheen hyvinvointia. Lisäksi tehtäviin kuuluu terveysneuvontaa, ehkäisy- ja seksuaalineuvontaa, mielenterveyden edistämistä sekä päihteiden käytön ehkäisemistä. Opiskeluterveydenhuollon erityisen tuen käynneillä arvioidaan erityisen tuen tarvetta ja tutkimusten tarvetta sekä tuetaan oppijaa tarvittaessa jatkotutkimuksiin tai ohjataan jatkohoitoon.
Oppijat saavat sosiaali- ja terveyspalvelut pääsääntöisesti oman asuinalueensa terveysasemalta sekä terveysasemalta, joka on oppilaitoksen lähellä.
Kouluterveydenhoitajat
Maria Harju
Gesundheitsfürsorgerin 1-5 I kouluterveydenhoitaja 1-5 +358 50 3105616Anni Jurmo
Gesundheitsfürsorgerin 6-12 I kouluterveydenhoitaja 6-12 +358 40 7692863Kouluhyvinvointi
Miia Kuhakoski
Schulpsychologin 7-12 I koulupsykologi 7-12 +358 40 6895970Natalie Nietosvaara
Schulpsychologin 1-6 I koulupsykologi 1-6Laura Oksanen
Gemeinschaftspädagogin und Sozialarbeiterin I yhteisöpedagogi ja varhaiskasvatuksen kuraattori +358 44 901 1907laura.oksanen@dsh.fi
Julia Orama
Schulsozialarbeiterin I koulukuraattori +358 44 0546701Erityisopettajat
Noora Sotaniemi
Leitung der Schülerbetreuung I oppilashuollosta vastaava apulaisrehtori +358 44 768 5068noora.sotaniemi@dsh.fi