
Saksalaisen koulun lukion muodostavat luokat 10 – 12. Lukion tavoitteena on tarjota kattava yleissivistys, joka pohjautuu kulttuurien kohtaamiseen, sekä valmentaa opiskelijoita päättötutkintoon. Vuoteen 2018 saakka päättötutkintona suoritetaan Reifeprüfung ja vuodesta 2019 lähtien Deutsches Internationales Abitur. Saksalaisessa koulussa suoritettava päättötutkinto, joka rinnastetaan Saksassa ja Suomessa suoritettaviin lukion päättötutkintoihin, antaa kelpoisuuden korkea-asteen opintoihin Saksassa ja Suomessa ja nauttii siis kansainvälistä arvostusta.
Lukion opetussuunnitelmat noudattavat saksalaisia opetussuunnitelmien perusteita (Vorgaben der Kultusministerienkonferenz zu den Kerncurricula ja Einheitlichen Prüfungsanforderungen). Sen lisäksi niissä on suomalaisia ja koulukohtaisia piirteitä.
Ajankohtaista
Torstaina 1.joulukuuta 2022 lukion ekaluokkalaiset pääsivät kuuntelemaan Antje Rávik Strubelin luentoa saksalaisen seurakunnan saliin. Strubel luki teoksestaan ”Blaue Frau” ja kertoi ajatuksistaan. Hän kertoi pitkästä kirjoittamisprosessistaan ja siitä, miten Suomi ja suomalainen kulttuuri inspiroiv...
DSH:n lukion taloustiedon opiskelijat pääsivät jälleen vierailemaan AHK:ssa eli Saksalais-Suomalaisessa Kauppakamarissa.
Tri Jan Feller kertoi AHK synnystä ja tehtävistä sekä saksan kielen osaamisen hyödyistä suomalaisessa taloudessa.
Lämmin kiitos erittäin mielenkiintoisesta esitelmästä!
11.-luokkalaisten kemiankurssi sai marraskuun alussa mahdollisuuden tutustua Aalto-yliopiston nanomikroskopiakeskukseen Espoossa. Jakauduimme kahteen ryhmään ja saimme paikan päällä seurata, miten elektronimikroskooppi toimii ja millaisia kuvia sillä syntyy. Paljaalla s...
Klockan var 18:40 på torsdagskvällen den tionde november när jag promenerade längs Georgsgatan mot hotellet Torni. Bredvid det berömda hotellet i ett vitt höghus ligger Lilla teatern. Framför teatern väntade många bekanta ansikten. Alla som läser svenska i klass tio med lärarna Asta och Aino gick på...