Lähes päivälleen 50 vuotta sitten



Koulu juhli 90. vuosipäiväänsä 2.–4. huhtikuuta.

Näillä sanoin alkaa tätä tapahtumaa juhlistanut kirjoitus vuosikertomuksessa 1970–71. Yhtenä päätarkoituksena oli entisten oppilaiden jäljittäminen. ”Lehti-ilmoituksissa Suomessa ja Ruotsissa viitattiin juhlavuoteen, ja koulun kansliaan tuli useita kirjeitä ja puheluja. Näin onnistuttiin … tavoittamaan noin 500 entistä oppilasta”, jutussa kerrotaan. Lehdistötilaisuudessa ”Norddeutscher Rundfunk lahjoitti koululle juhlavuoden kunniaksi väritelevision.”

Onnittelijoiden vastaanoton, juhlatapahtuman, entisten oppilaiden illallisen, oppilastöiden näyttelyn ja Kansallisteatterissa esitetyn Berliinin Schiller-teatterin vierailunäytännön lisäksi haluttiin myös esitellä koulun avoimien ovien päivää: ”Monet vanhemmat ottivat tilaisuudesta vaarin ja vierailivat eri luokkien oppitunneilla. Päivällä järjestettiin konsertti…”

50 vuotta myöhemmin, siis tänä päivänä, etsimme edelleenkin entisiä oppilaita ja opiskelijoita, mutta tekninen varustus, kuten isot kosketusnäytöt, viestintä ja työskentely Wilman, Teamsin, sähköpostin, älypuhelinten, tablettien jne. avulla, on valovuosien päässä siitä, mitä se oli 1971. Avoimien ovien päivä on kuitenkin vuonna 2021 yhtä tarpeellinen kuin silloinkin.

Uta-Maria Liertz

 Saksan televisiokanava ZDF kuvaa onnittelutilaisuutta vuonna 1971.

Fysiikan näyttely 1971.