Kahdeksasluokkalaisten taideretki Hämeenlinnaan



Menimme tiistaina 2.10. muiden kahdeksasluokkalaisten kanssa tilausbussilla Hämeenlinnaan katsomaan Kill Carmen -esitystä, joka on uusi tulkinta tunnetusta Carmen-oopperasta. Paikalla oli myös paljon muita kahdeksasluokkalaisia eri kouluista.

Esityksessä tanssittiin paljon flamencoa ja soitettiin musiikkia. Don José oli hajotettu moneksi eri henkilöksi, mikä on erilaista kuin alkuperäisessä oopperassa. Lopussa tanssiesityksen ohjaaja ja säveltäjä Roni Martin kertoi esityksen tekemisestä ja avasi meille sen tarkoitusta. Työryhmä oli halunnut ”tappaa” aidon Carmenin kuvaamalla hänet naisena, joka ei kuole koskaan. Don Josét yrittivät jatkuvasti tappaa Carmenin, mutta hän jatkoi kaaduttuaan aina vain tanssimista Toreadorin kanssa. Esityksessä ei ollut varsinaista juonta, joten sitä oli vähän vaikea ymmärtää. Carmen ja Toreadori tanssivat todella intohimoisesti ja olivat hyvin taitavia.

Esiintymisasut olivat erikoiset ja mielenkiintoiset. Kokonaisuudessaan Taidetestaajien retki oli onnistunut.

Anna ja Susanna 8b