Terveiset Tanhuvaarasta!



Maanantaina 5.3. lähdimme varhain aamulla kohti Tanhuvaaran urheiluopistoa. Bussissa oli 53 seitsemäsluokkalaista, neljä opettajaa ja valtava määrä suksia ja matkatavaroita. Meillä oli viikko täynnä ohjelmaa, ja suksilla viihdyimme monta tuntia päivässä. Pääsimme myös uimaan, kiipeilemään, palloilemaan ja saunomaan. Perjantaina palasimme väsyneinä mutta tyytyväisinä kotiin. 

Näin kuvailivat seiskaluokkalaiset viikkoaan: 

Hiihtoleiri oli monipuolinen ja hauska. Ruoka oli ihanaa! Leiri oli hyvin suunniteltu, ja ohjaajat mukavia. Leiri oli sopivan liikunnallinen, ja kaikenlaista sai tehdä. Kaikilla oli kivaa! 

Parasta Tanhuvaaran leirillä olivat ruoka, hiihto, ystävät, kiipeily, uiminen, ohjaajat, vapaa-aika - kaikki! 

 

Maanantai 

Aamulla tapasimme koulun edessä kello 6:30 ja lähdimme bussilla seitsemän aikoihin kohti Tanhuvaaraa. Matka kesti noin viisi tuntia ja pysähdyimme matkalla Kuortin ABC-asemalla. Tanhuvaarassa saimme ensimmäiseksi huoneet hotelli Kaartilasta. Purimme tavaramme, jonka jälkeen menimme syömään lounasta. Lounaan jälkeen meille kerrottiin Tanhuvaarasta ja pääsimme ensimmäistä kertaa suksille. Harjoittelimme tasapainoa ja hiihdimme 1,4 kilometrin lenkkiä. Illalla menimme uimaan urheilu spahan. 

Tiistai 

Päivä alkoi auditoriossa, jossa meille kerrottiin voitelusta. Sen jälkeen saimme itse voidella suksemme. Voitelun jälkeen harjoittelimme vapaata hiihtoa. Illalla saimme valita menemmekö uimaan vai kuntosalille. 

Keskiviikko 

Aamupäivällä harjoittelimme vielä vapaan hiihdon tekniikoita ja pelasimme koppipalloa. Iltapäivällä vaihdoimme perinteiseen hiihtoon ja harjoittelimme sen tekniikoita. Hiihdimme kaikki yhdessä viisi kilometriä järven jäällä auringonpaisteessa. Pääsimme kaikki viettämään iltaa rantasaunalle. Saunoimme, pelasimme lautapelejä sekä söimme makkaraa. Ilta sujui leppoisasti. 

Torstai 

Lähdimme aikaisin aamulla hiihtoretkelle. Saimme valita hiihdämmekö 9- tai 13 kilometrin lenkin. Matkalla oli kaksi mehutaukoa. Viimeinen taukopaikka oli kota mäen päällä, missä saimme mehua sekä makkaraa ja teimme tehtäviä. Jotkut innostuivat myös hiihtämään lisää toisen tauon jälkeen. Iltapäivällä pääsimme monitoimihalliin kiipeilemään ohjaajien avustuksella. Illemmalla pääsimme joko uimaan tai palloiluhalliin pelailemaan. 

Perjantai 

Ennen kotiin lähtöä laitoimme vielä sukset jalkaan ja menimme urheilukentälle kisailemaan. Meillä oli erilaisia viestejä, yhdellä suksella, parin kanssa ja muita. Viimeisen hiihdon jälkeen kokoonnuimme kaikki auditorioon, jossa meillä oli leirin lopetus ja annoimme palautetta leiristä. Siellä julkistettiin myös hiihtokisojen voittajat. Pikaisen lounaan jälkeen nousimme bussiin ja matkamme kohti Helsinkiä alkoi. Matka sujui musiikkia kuunnellen ja leväten. Saavuimme koululle puoli kuuden aikoihin. Vanhemmat ottivat meidät innossaan vastaan. Leiri oli varmasti kaikkien mielestä erittäin mukava. 

Ida ja Anna, 7B