Taidetestaajat-retki Turkuun



Kun heräsin aamulla, muistin heti, että tänään menisimme Turkuun. Kun tulin koulumme ala-aulaan, olivat monet jo siellä, eivät tosin vielä kaikki. Vähän ajan päästä kävelimme yhdessä Rautatientorille. Sinä päivänä oli erittäin huono sää ja oli ihana päästä kylmästä ja kauheasta ilmasta lämpimään junaan.

Junassa oli todella hyvä tunnelma. Kahden tunnin junamatkalla ehti syödä eväitä, jutella, levätä tai vaikka pelata korttia. Junamatka ei ollut liian pitkä eikä lyhyt, vaan juuri sopiva: ei ehtinyt tylsistyä.

Turussa oli myös huono sää, mutta meidän piti mennä ”pienelle lenkille”, toisin sanoen kierrellä ja katsoa kaupunkia, sillä meillä oli aikaa ennen konserttia. Lenkillä näki kaupunkia, mutta se olisi ollut kivempaa, jos olisi ollut parempi sää. Sitä mukavampaa oli sitten taas ”kylmettymisen” jälkeen päästä lämpimään Turun konserttitaloon. Veimme takit naulakkoon ja kiertelimme katsomassa näyttelijöitä, jotka seisoivat ympäri ala-aulaa. Pian pääsimme kuitenkin saliin. Kaikki menivät istumaan ja orkesteri saapui.

Olimme tulleet kuuntelemaan sinfoniakonserttia, jonka nimi on ”Fantastinen sinfonia”. Siihen on lisätty tanssi ja valaistus: koko esityksen nimi on ”Episodi erään taiteilijan elämästä”. 


 Esitys alkoi. Joskus näin, että joku oli kännykällä tai jutteli, mutta muuten kaikki (ainakin minun ympärilläni) kuuntelivat. Välillä tosin ärsytti joidenkin toisten kasiluokkalaisten käytös, jos he jäivät taputtamaan tai huutelemaan, kun taputus oli jo ohi. Taputuksia ei kuitenkaan ollut niin paljon, että se olisi jotenkin häirinnyt esitystä. Esityksessä oli mukana myös upea valaistus ja tanssijat, joihin kiinnitti myös huomiota. Ne lisäsivät ainakin minun mielenkiintoani ja tekivät konsertista monipuolisemman. Konsertista jäi minulle ihan hyvä vaikutelma.

Lähdimme aika rivakasti konserttitalolta kävelemään kohti Rax-Buffettia, jossa meidän oli tarkoitus syödä. Jonoa kertyi todella paljon, niin kuin kolmen rinnakkaisluokan kanssa osasi odottaakin. Jotkut vaihtoivat sitten eri ravintolaan. Me menimme kuitenkin Raxiin. Lopulta pääsimme syömään. Aikaa syödä ei ollut liian paljon, mutta kyllä siinä ehti syödä. Ruoka oli ihan hyvää.

Ruokailun jälkeen kävelimme takaisin juna-asemalle ja nousimme junaan. Junamatka takaisin tuntui pidemmältä, sillä kaikki olivat väsyneitä. Varsinkin junamatkan loppupuolella tunnelma oli varsin levoton, mutta minulla oli myös hauskaa.

Päivä onnistui mielestäni oikein hyvin. Olen iloinen, että saimme tällaisen mahdollisuuden osallistua Taidetestaajat-projektiin.

Sanni L. 8A