Lukio

Lukio

Saksalaisen koulun lukion muodostavat luokat 10 – 12. Lukion tavoitteena on tarjota kattava yleissivistys, joka pohjautuu kulttuurien kohtaamiseen, sekä valmentaa opiskelijoita päättötutkintoon. Vuoteen 2018 saakka päättötutkintona suoritetaan Reifeprüfung ja vuodesta 2019 lähtien Deutsches Internationales Abitur. Saksalaisessa koulussa suoritettava päättötutkinto, joka rinnastetaan Saksassa ja Suomessa suoritettaviin lukion päättötutkintoihin, antaa kelpoisuuden korkea-asteen opintoihin Saksassa ja Suomessa ja nauttii siis kansainvälistä arvostusta.

Lukion opetussuunnitelmat noudattavat saksalaisia opetussuunnitelmien perusteita (Vorgaben der Kultusministerienkonferenz zu den Kerncurricula ja Einheitlichen Prüfungsanforderungen). Sen lisäksi niissä on suomalaisia ja koulukohtaisia piirteitä.

 

Ajankohtaista

Klovnit Juoksuhaudantiellä

Keskiviikkona 12. maaliskuuta vierailimme abiturienttien äidinkielen ryhmien kanssa Avoimet ovet -teatterissa katsomassa dramatisointia Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie-romaanista. Romaanissa päähenkilö Matti Virtanen ponnistelee voittaakseen perheensä, vaimonsa ja tyttärensä, eron jälkeen takaisin i...

Amos Ozin mukana Jerusalemiin

Kuvassa Ilja Peltonen, Pablo Ounaskari, Karin Pacius ja Miina Turunen. Kuvaaja Stefan Bremer. Tiistaina 17. joulukuuta koulumme 12. luokkien äidinkielenryhmät kävivät Kansallisteatterin Willansaunassa katsomassa Tarina rakkaudesta ja pimeydestä –dramatisointia, jossa Amos Oz vei mukanaan muistele...

Filmifestivaalit Hannoverissa

Eräänä päivänä sain kuulla, että kuvaamataidonopettajallamme herra Hofmeisterilla oli minulle asiaa. Menin kuvaamataidonluokkaan, ja hän ilmoitti minulle, että minun koulutunneilla tekemäni viiden minuutin pituinen filmi oli päässyt karsinnoista läpi Saksassa järjestettävään Up-And-Coming -filmife...

Elefanttimies - ahdistavaa pyhäinpäivätunnelmaa Orionissa

Olimme 12a- ja b-luokkien äidinkielen ryhmien kanssa tiistaina 29. lokakuuta Orionissa katsomassa Elefanttimies-elokuvan. David Lynchin ohjaama elokuva vuodelta 1980 sijoittuu 1800-luvun lopun Lontooseen ja kertoo vakavaa sairautta potevan John Merrickin tarinan. Elokuva perustuu samannimiseen kirja...