
Saksalaisen koulun lukion muodostavat luokat 10 – 12. Lukion tavoitteena on tarjota kattava yleissivistys, joka pohjautuu kulttuurien kohtaamiseen, sekä valmentaa opiskelijoita päättötutkintoon. Vuoteen 2018 saakka päättötutkintona suoritetaan Reifeprüfung ja vuodesta 2019 lähtien Deutsches Internationales Abitur. Saksalaisessa koulussa suoritettava päättötutkinto, joka rinnastetaan Saksassa ja Suomessa suoritettaviin lukion päättötutkintoihin, antaa kelpoisuuden korkea-asteen opintoihin Saksassa ja Suomessa ja nauttii siis kansainvälistä arvostusta.
Lukion opetussuunnitelmat noudattavat saksalaisia opetussuunnitelmien perusteita (Vorgaben der Kultusministerienkonferenz zu den Kerncurricula ja Einheitlichen Prüfungsanforderungen). Sen lisäksi niissä on suomalaisia ja koulukohtaisia piirteitä.
Ajankohtaista
Torstaina 5.10. abiluokkien äidinkielen kurssi kävi Avoimet ovet -teatterissa katsomassa Heini Tolan ohjaaman näytelmän Erottaja 1917/1918.
Näytelmä tematisoi yhteiskuntaa erottanutta kuilua Suomen sisällissodassa ja kertoo työläisnaisen Ida Redsvenin no...
Kävimme tiistaina 5. syyskuuta 12. luokan ruotsin ja äidinkielen ryhmien kanssa Turussa kulttuurimatkalla. Matka taittui nopeasti bussilla, ja pääsimme ensimmäiseen kohteeseemme Åbo Akademiin jo kello yhdentoista maissa. Ruotsin kirjoitusten tunnelmissa meille pid...
Vaikka Saksan-matkaa on ehditty odottaa ja suunnitella pitkään, oli kokemus aivan erilainen kuin ennalta ajateltiin. Kaksi viikkoa Saksassa luokkakavereiden seurassa kuulostaa pitkältä ajalta, ja siltä se alussa tuntuikin, mutta lopussa kuitenkin ihmetytti, kuinka nopeasti p...
Tällä viikolla voi koulurakennuksen kuudennessa kerroksessa kulkeva aistia erityisen tunnelman, joka on sekoitus keskittymistä, jännitystä ja helpotusta siitä, että päättötutkinnon kirjalliset kokeet ovat viimein alkaneet. Silmänaluset tavallista tummempina abiturientit kokoontuvat aamuisin puoli yh...