Työmiehen vaimoa katsomassa



Kävimme luokan kanssa katsomassa Minna Canthin näytelmän “Työmiehen vaimo” vuodelta 1885 Avoimet Ovet -teatterissa. Näytelmässä Johanna-niminen neito menee työmiehen Riston kanssa naimisiin. Vuoden kuluttua naimisiinmenosta Risto on käyttänyt aviomiehen oikeuttaan ryypätä sekä kaikki Johannan säästöt että satunnaiset, Johannan käsitöillä ansaitut rahat, jotka pitäisi käyttää ruokaan lapselle.

Rahojen loputtua Risto päättää paeta toisen pettämänsä naisen, mustalaistyttö Homsantuun kanssa. Kun Ristoo jää lapsen kanssa kahden, koituu Johannan kutoma kangas tälle kohtalokkaaksi, sillä Risto vie kankaan panttiin ja ryyppää rahat. Johanna ei pysty korvaamaan kangasta työnantajalleen. Ja vaikka hän sen myöhemmin pystyykin maksamaan, pidetään häntä hulluna varkaana ja huorana. Millä muilla tavoin maailman hylkäämä alkoholistin vaimo hankkisi rahaa lapselleen? Todellisuudessa Johanna ei halua paljastaa saaneensaa rahan Riston kilpailijalta Yrjöltä, joka yrittää Johannan toisen ystävän Vapun tavoin auttaa avusta liian usein kieltäytyvää Johannaa.

Mustalaiselämä ei sovi Ristolle ja hän pakenee yön turvin, vaikkakin vasta Johannan kuoltua suruun. Homsantuu tuntee itsensä liian monesti petetyksi ja seuraa Ristoa aikeenaan ampua hänet. Poliisit vievät Homsantuun vankilaan ja mukiloivat häntä siellä, Vappu ottaa lapsen huostaansa ja Risto jää yksin.


Jukka Pitkänen, Karoliina Kudjoi, Hanna Seppä, Petriikka   Pohjanheimo, Miika Laakso
© Mikko Mäntyniemi

Yllättävää oli, että ohjaaja Heini Tola  ei ollut nykyaikaistanut näytelmää kunnollisesti, mutta ei myöskään tehnyt siitä vanhanaikaista. Tällä  ohjaaja todistaa, että näytelmän teemat ovat tosiaankin ajattomia. Tola on tehnyt upeaa työtä ohjaajana. Vaikka esitys oli täynnä yllätyksiä ja lavastus oli hyvin vaatimaton, näytelmän pystyi ymmärtämään hyvin. Oli todella luovaa sijoittaa itse Minna Canth mukaan esitykseen. Hänen kommenttinsa näytösten välissä toivat selvyyttä näytelmään.

Näyttelijät olivat mielestämme esityksen paras puoli. Näytelmän kahdeksaa eri henkilöä varten oli kuusi näyttelijää, joten jotkut näyttelijät esittivät monta henkilöä, mikä on tietysti erityisen haastavaa. Parhaiten rooleistaan suoriutui Petriikka Pohjanheimo, joka esitti Homsantuuta ja Johannan ystävää Vappua. Tapa, jolla Pohjanheimo empaattisesti eläytyi Homsantuun roolin, oli todella vakuuttava. Näytelmän esiintyjät eivät pelkästään suoriutuneet rooleistaan kunnialla. Näyttelemisen lisäksi he myös ahkerasti siirtelivät lavasteita ja jammailivat yhdessä. Näyttelijät onnistuivat luomaan suhteen katsojiin. Katsojana oli koko ajan sellainen olo, että olisi osa näytelmää.

Lavastuksen suunnitellut Veera-Maija Murtola teki myös erinomaista työtä. Alkuun vähän halvalta vaikuttanutta lavastusta käytettiin näytelmän aikana todella luovasti. Lavan perällä sijaitsevat vaatenaulakot eivät olleet pelkästään naulakoita, vaan myös lavan taustalla olevia häävieraita ja jossain vaiheessa jopa seiniä.

Esitys on katsomisen arvoinen ja sopii myös niille, jotka ovat näytelmän jo lukeneet. Avoimet Ovet -teatterin rehellisyys ja yksinkertaisuus tekivät esityksestä ainutlaatuisen kokemuksen.

 

Pau Kraus & Yrjö-Veikko Kleine 11b