Liisan kanssa ihmemaassa



   

Me suomea osaavat 12-luokkalaiset kävimme katsomassa Liisa ihmemaassa  -kesäteatteria tunnelmallisessa Suomenlinnassa. Esiintyjinä olivat Ryhmäteatterin näyttelijät. Kyseessä oli kauden viimeinen kesäteatteri, ja ilmojen viilennettyä teatterin penkeille oli tuotu vilttejä katsojia lämmittämään. Teatterin sisäänkäynti tuntui, kuin olisi kulkenut maanalaisia katakombeja pitkin, sillä jouduimme kyyristelemään ja varomaan kolauttamasta päätämme kiviseen kattoon.

Itse esitys ei ollut suuren luokan teatteriesitys, mutta senkin edestä laatuun oli panostettu. Tunnelmaa tehostettiin savukoneiden, valaistuksen ja tilanteisiin sopivien äänitehosteiden avulla. Valojen ja äänitehosteiden käyttö auttoi katsojaa ymmärtämään eri tilanteita ja kohtauksen vaihtumista. Myös puvustus ja roolitus olivat varsin onnistuneet. Teatteriesityksen henkilöhahmot olivat nimittäin suurimmaksi osaksi samoja kuin alkuperäisessä Liisa ihmemaassa  -tarinassa. Hahmot olivat tosin hieman erilaisia ja hauskempia kuin alkuperäisessä tarinassa. Varsinkin runomitalla puhuva kani aiheutti katsojissa hilpeyttä.

kuva: Johannes Wilenius

Loppua kohden esitys alkoi kuitenkin väsyttää,  ja lämpimän viltin alle käpertyneenä tuli melkein mieli sulkea silmänsä. Raikkaan kirpeä ulkoilma ja panostetut tehosteet pitivät kuitenkin kiinnostuksen yllä, ja esityksen loppuunkatsominen väsähtämättä ei ollut ongelma. Esitys sai loputtuaan hyvät aplodit, ja me oppilaat seurasimme teatterista ulos purkautuvaa väkijoukkoa lautalle, jonka jälkeen hajauduimme kaikki omiin koteihimme.

 

Jaakko Taavila & Johanna Brunner  12b