Vaikka Saksan-matkaa on ehditty odottaa ja suunnitella pitkään, oli kokemus aivan erilainen kuin ennalta ajateltiin. Kaksi viikkoa Saksassa luokkakavereiden seurassa kuulostaa pitkältä ajalta, ja siltä se alussa tuntuikin, mutta lopussa kuitenkin ihmetytti, kuinka nopeasti päivät vaihtuivat viikkoihin. Siinä ajassa tuli kuitenkin koettua ja nähtyä paljon. Ehdimme vierailla yhteensä kuudessa eri kaupungissa ja saimme näin ollen hyvän ja monipuolisen käsityksen Saksan eri osista. Yllättävää oli myös nähdä, kuinka paljon kaupungit eroavat toisistaan. Joillekin tämä oli ensimmäinen kerta Saksassa, toisille Saksa taas on kotimaa. Uskon silti, että kaikilla oli yhtä hauskaa. Matka oli jokaisen leivotun mokkapalan ja ahkeran rahankeruun arvoinen.
Liina Aulanko
Alppivaellus
Aloitimme vaelluksen ja kävelimme aivan ihania vaellusreittejä. Kohteena oli Rotwandhaus, jossa saisimme herkullisen päivällisen. Mökki on saanut nimensä vieressä olevasta kivilohkareesta eli Rotwandsteinista. Mitä pidemmälle olimme vaeltaneet, sitä enemmän alkoi kuulla lehmien alppikelloja. Ilma oli ihanan raikasta, aurinko porotti yllämme ja lehmien kellojen kilinä sai aikaan kylmiä väreitä. Tuntui siltä, kuin olisi astunut ihan uuteen maailmaan, jossa olisin vain minä ja luonto. Pitkän mutta todella miellyttävän vaelluksen jälkeen saavuimme vihdoin Rotwandhausille. Monelle, itseni mukaan lukien, ruoka oli erikoinen kokemus, sillä hytissä valmistettiin aitoja alppiruokia, kuten esimerkiksi itävaltalaisten rakastamaa "Kaiserschmarrnia", joka on eräänlainen karamellisoitu pannukakku, sekä saksalaisperäistä pastaruokaa "Spätzleä". Söimme leppoisasti ulkona ja saimme samalla katsella kauniita alppimaisemia.
Jonkin ajan kuluttua, kun kaikki olivat saaneet tarpeeksi paljon aikaa ihailla luonnon kauneutta, alkoi paluumatkamme takaisin alas. Tällä kertaa apuna ei ollut köysirataa, vaan me saimme vaeltaa reippaina takaisin alas Spitzingseelle. Muutama tunti vierähti, mutta lopulta pääsimme iloisin mielin järvelle.
Hämmästyttävää on, kuinka paljon kaikkea hienoa luonto on saanut aikaan. Olisi kiva nähdä ajassa niin paljon taaksepäin, että näkisi, kuinka vuoristo on saanut syntynsä ja kehittynyt. Lehmien läsnäolo ja kellojen kilinä kohottivat alppitunnelmaa. Vaellusretkemme huipentui Spitzingseellä uintiin, ja vaikka vesi oli kylmää, oli ihanaa käydä virkistäytymässä pitkän kävelyn jälkeen.
Emilia Haanpää
Sachsenhausenin keskitysleirimuseo
Välipysähdyksemme oli todella kiinnostava kohde eli Sachsenhausenin natsi-Saksan ajan keskitysleiri. Saimme ystävällisen oppaan, joka kertoi todella kiinnostavasti leirin historiasta ja valaisi meitä kaikkia natsi-Saksan ajan kammottavista tapahtumista sekä leirin vankien hirveistä olosuhteista. Sain kylmiä väreitä jo heti tullessani alueelle portista, jossa luki kuuluisa motto ”Arbeit macht frei”. Pystyin kuvittelemaan itseni tilanteessa, jossa menisin vankina sisään leirille ja joutuisin työskentelemään päivät pitkät kuumassa auringossa hikisenä ilman palkkaa tai tavoitetta. Myös vankien ruoka oli jämistä tehtyä keittoa ilman mitään kunnollista ravintoa kuten perunaa. En itse herkkusuuna olisi voinut selvitä moisissa olosuhteissa päivääkään. Erityisen kiinnostavia olivat myös vankien ahtaat tilat. Useimmiten samassa sängyssä nukkui kolme ihmistä, jos heille oli vielä sänkyjä jäljellä. Vessat olivat myös aina täynnä ja tukossa. Minuun iskisi klaustrofobia ensimmäisen viikon sisällä. En pysty millään tajuamaan, miten ihmeessä tämä oli edes mahdollista, ja siksi Sachsenhausenissa käynti oli todella ainutlaatuinen ja opettava kokemus.
Oliver Isaksson
Illallinen pimeässä
Matkan omituisin kokemus oli ruokailu Kölnissä. Oli matkan viimeisin ilta ja meitä oli pyydetty pukeutumaan hienosti. Yllätys olikin suuri, kun saavuimme ravintolaan ja näimme sen nimen ”Dinner in the dark”. Ruokailusali oli täysin pimeä ja tarjoilijat olivat sokeita. Saimme kuitenkin tilata ruokamme ennen pimeään saliin menemistä. Ruokailu kesti kolme tuntia. Alussa silmien oli vaikea tottua pimeään. Muutama sai paniikkikohtauksen ja joutui lähtemään kesken pois. Salissa oli kova meteli koko ruokailun ajan, koska huulilta lukeminen ei ollut pimeässä mahdollista ja piti puhua kovaan äänen tullakseen kuulluksi. Mielestäni alku oli epämukava, mutta kun olin tottunut pimeään ja ruokakin oli vielä erittäin hyvää, illasta jäi kuitenkin positiivinen muisto. Huvittavaa oli se, että emme nähneet päivällä mitään muuta Kölnistä kuin sen, mitä bussin ikkunasta näki, emmekä illalla nähneet edes ruokaamme tai toisiamme.
Eveliina Isolehto
Hampurin Speicherstadt
Elbsandsteingebirge Dresdenin lähellä
Alppimaisemissa
Kuvat Helka Immonen
