Näin jälkikäteen on turha miettiä, että oliko herätys kello 3 maanantain vastaisena yönä kaiken vaivan arvoista. 7C-luokkalaisten mielestä se oli sitä ihan varmasti.
Maanantaina 22.8.2022 luokka lensi Müncheniin, jossa oppilaat viettivät seuraavat viisi päivää. Matka korvasi oppilasvaihdon, joka oli tarkoitus tehdä jo 5. luokalla.
Päivät täyttyivät Münchenin kulttuuriannista sekä lukemattomista aktiviteeteista ja vaikutelmista. Yksi kohokohdista oli epäilemättä Partnachklammin sola Garmisch-Partenkirchenissä. Retken päälle maistuivat klassikkoruoat ja tarjolla olikin mm. wieninleikettä ja Kaiserschmarrn-pannukakkua. Saksalaiset makeishyllyt ja juomat olivat myös suosittuja. Oppilaat kävivät opastetulla kierroksella Münchenissä, vierailivat saksalaisessa museossa ja käväisivät ostoskaduilla mukana olleiden valvojien eli Dirkin ja Alexin kanssa.
Yhdessä vietetty aika sekä se, että tehtiin jotain poikkeavaa luokkahuoneessa istumisen sijaan, vahvisti silminnähden luokan ilmapiiriä, ja matkalla luotiinkin monia uusia ystävyyssuhteita.
Myöhään lauantaita edeltävänä yönä oppilaat lensivät turvallisesti takaisin Suomeen, jossa he pääsivät kertomaan elämyksistään perheilleen.