Penkkarihumua Malminkadulla



Saksalaisen koulun abit juhlivat penkkareita torstaina 13. helmikuuta. Kouluun tulijat pääsivät aamulla ensimmäiseksi abien järjestämään diskoon, jossa musiikki soi, riemu raikui ja karkit lensivät. Monien luokkien sisustus oli myös yön aikana muuttunut opettajien ja oppilaitten iloksi. Abit kiersivät luokissa, eikä kukaan jäänyt osattomaksi karkkisateesta. Monet alakoululaiset olivat varustautuneet tähän suureen päivään todella ammattimaisesti ottamalla mukaansa kokoelman muovikasseja tai kääntämällä hupparin nurin päin, jolloin huppuun sai kerättyä huomattavan määrän makeisia.

Kello kymmeneltä alkaneeseen abishow´hun osallistuivat luokat 8–11. Yleisö sai nauttia sekä tallennetuista että live-esityksistä. Ohjelman suorittamiseen osallistuivat niin abit itse kuin muut oppilaat ja opettajat. Mukavan tilaisuuden päätyttyä abit kapusivat perinnekuorma-auton lavalle ja suuntasivat helsinkiläisten penkkariajeluihin kohtalaisen suotuisassa säässä. Tänäkin vuonna saimme huomata, että meidän koulun ABIS SIND DIE BESTEN!