Soveltuvuuskoe oli jännittävä paikka niin hakijoille kuin perheenjäsenille



Lauantai 2.2. oli jännittävä päivä. Kouluun saapui 53 esikouluikäistä lasta suorittamaan 1 a/c-luokan soveltuvuuskoetta, jonka perusteella oppilaat valitaan koulun saksalaiselle linjalle.

Lapset jaettiin ensin erivärisiin pienryhmiin, jonka jälkeen he lähtivät ohjaajien johdolla luokkiin tekemään koetta.

Tunnelma oli iloinen ja odotusta täynnä. Onneksi vanhempien oli mahdollista jutella keskenään tuntemuksistaan ”odotuskahvilassa”.

Kokeen päätyttyä koulusta poistui iloisesti hymyileviä lapsia ja helpottuneita vanhempia.