Iltapäiväaktiviteetit

Bändi

 

Saksalainen koulu järjestää oppilailleen monipuolista toimintaa myös varsinaisen koulupäivän jälkeen. Kaikille luokka-asteille on tarjolla monipuolista toimintaa kerhoissa sekä DSH:n omassa Musiikkikoulussa, jossa on sekä klassisten että bändisoitinten opetusta sekä kuoro- ja orkesteritoimintaa. 7. luokasta lähtien oppilaat ja opiskelijat voivat viettää itsenäisesti aikaa heille varatuissa oleskelutiloissa kello 17:ään saakka.

Luokkien 1-4 oppilaat voivat osallistua ohjattuun iltapäivätoimintaan. Luokkien 1-2 oppilaille tarjotaan aamukerhoa silloin, kun koulu alkaa vasta klo 8:50. Loma-aikoina on tarjolla myös ohjattua lomatoimintaa

Kerhot ovat maksuttomia. Ykkös–neljäsluokkalaisten aamukerho on koulun rahoittamaa. Musiikkikoulu, bänditoiminta mukaan luettuna, sekä ohjattu lomatoiminta ovat maksullisia. Näistä on lisätietoa vastaavilla alasivuilla. Myös ohjattu iltapäivätoiminta on maksullista, mutta ensimmäisen ja toisen luokan toiminta on osittain opetusministeriön tukemaa. 

Ajankohtaista

Seikkailu meren alla - esiopetusprojekti Lauttasaaren päiväkodissa

Toukokuussa 2023 Lauttasaaren päiväkodissa järjestettiin toinen meriaiheinen työpaja. Mansikka-ryhmä kehitti paljon mielikuvitusta käyttäen ja aikuisten tukemana upean musikaalin, joka esitettiin 2.6.2023. Lapset osallistuivat projektiin hyvin aktiivisesti: he keksivät oman meriseikkailunsa, ääni...

Hienoja hetkiä lomatoiminnassa

Tuttuun tapaan koulun lomatoiminnassa järjestettiin kesällä monipuolista toimintaa ja tekemistä. Lomatoimintaa tarjottiin kaiken kaikkiaan kolme viikkoa ja jokaiselle viikolle oli omistettu oma teema. Tämän vuotiset teemat olivat kasvit, eläimet ja vesi. Viikot sisälsivät paljon erilaisia aktivite...

Värikästä lumitaidetta koulun iltapäivätoiminnassa

Arvatkaapa, ketkä eivät vielä maaliskuun alussakaan ole saaneet tarpeekseen lumesta, hiihtämisestä, pulkkailusta tai kylmistä, mutta aurinkoisista päivistä? Valkoinen lumi sai ainakin kyytiä, kun se muuttui iltapäivätoiminnan 3.- ja 4.-luokkalaisten käsissä  jännittäväksi maalausalustaksi. Kaikki ...

Retkellä kansallismuseossa

Sillä aikaa, kun opettajat osallistuivat arviointikokouksiin, iltapäivätoiminnassa nautittiin pitkästä retki-iltapäivästä. Kolmas- ja neljäsluokkalaiset lähtivät tutustumaan Kansallismuseoon ja erityisesti sen uuteen ”Leikin aikaan”, joka täyttää museon kolmannen kerroksen.