Iltapäiväaktiviteetit

Bändi

 

Saksalainen koulu järjestää oppilailleen monipuolista toimintaa myös varsinaisen koulupäivän jälkeen. Kaikille luokka-asteille on tarjolla monipuolista toimintaa kerhoissa sekä DSH:n omassa Musiikkikoulussa, jossa on sekä klassisten että bändisoitinten opetusta sekä kuoro- ja orkesteritoimintaa. 7. luokasta lähtien oppilaat ja opiskelijat voivat viettää itsenäisesti aikaa heille varatuissa oleskelutiloissa kello 17:ään saakka.

Luokkien 1-4 oppilaat voivat osallistua ohjattuun iltapäivätoimintaan. Luokkien 1-2 oppilaille tarjotaan aamukerhoa silloin, kun koulu alkaa vasta klo 8:50. Loma-aikoina on tarjolla myös ohjattua lomatoimintaa

Kerhot ovat maksuttomia. Ykkös–neljäsluokkalaisten aamukerho on koulun rahoittamaa. Musiikkikoulu, bänditoiminta mukaan luettuna, sekä ohjattu lomatoiminta ovat maksullisia. Näistä on lisätietoa vastaavilla alasivuilla. Myös ohjattu iltapäivätoiminta on maksullista, mutta ensimmäisen ja toisen luokan toiminta on osittain opetusministeriön tukemaa. 

Ajankohtaista

Jedit, Pokemonit ja Smurffit vierailulla Oodissa

Iltapäivätoiminnan kakkosluokkalaisten ryhmillä oli taas onnea retkisään suhteen. Jedit, Pokemonit ja Smurffit lähtivät auringonpaisteen ja sinisen taivaan saattelemina kohti Oodia. Kirjaston edessä oleva leikkipuisto ja koripallokenttä joutuivat heti kovaan käyttöön. Osa lapsista puolestaan haki ki...

Muumit, Karviset ja Dumbot retkellä Hietaniemenrannalla

Nabe-ryhmät Muumit, Karviset ja Dumbot olivat yhteisellä retkellä Hietaniemenrannalla viime torstaina. Päivä oli tuulinen mutta aurinko paistoi, ja rannalla oli paljon tilaa leikkiä.

Jeti, Pokemon ja Schlümpfe -ryhmät retkellä Töölönlahdella

Lähdimme tänään hienon syyssään saattelemina uudelleen retkelle Töölönlahden puistoon. Pidimme tiukkoja juoksukilpailuja, pelasimme jalkapalloa, kiipeilimme kiipeilytelineillä ja leikimme yhdessä. Meillä oli tosi hieno päivä yhdessä!

Muumi-ryhmän retket IP-toiminnassa

Muumien ensimmäinen yhteinen retki tehtiin Töölönlahdelle 20.8. Sää oli aurinkoinen ja leikit olivat hauskoja.  Viime viikon retkipäivän Muumit viettivät Lastenlehdon puistossa yhteispelejä pelaten sekä piknik eväitä syöden. Jälleen kerran sattui meille pilvetön taivas!