
Saksalainen koulu järjestää oppilailleen monipuolista toimintaa myös varsinaisen koulupäivän jälkeen. Kaikille luokka-asteille on tarjolla monipuolista toimintaa kerhoissa sekä DSH:n omassa Musiikkikoulussa, jossa on sekä klassisten että bändisoitinten opetusta sekä kuoro- ja orkesteritoimintaa. 7. luokasta lähtien oppilaat ja opiskelijat voivat viettää itsenäisesti aikaa heille varatuissa oleskelutiloissa kello 17:ään saakka.
Luokkien 1-4 oppilaat voivat osallistua ohjattuun iltapäivätoimintaan. Luokkien 1-2 oppilaille tarjotaan aamukerhoa silloin, kun koulu alkaa vasta klo 8:50. Loma-aikoina on tarjolla myös ohjattua lomatoimintaa.
Kerhot ovat maksuttomia. Ykkös–neljäsluokkalaisten aamukerho on koulun rahoittamaa. Musiikkikoulu, bänditoiminta mukaan luettuna, sekä ohjattu lomatoiminta ovat maksullisia. Näistä on lisätietoa vastaavilla alasivuilla. Myös ohjattu iltapäivätoiminta on maksullista, mutta ensimmäisen ja toisen luokan toiminta on osittain opetusministeriön tukemaa.
Ajankohtaista
Juhuuu – iltapäivätoiminnassa vietettiin eilen halloween-juhlaa 🎃. Kaikkialla oli hirrrrveän paljon jotain meneillään. Ennustajalle oli jatkuvasti pitkä jono, meikkauspisteellä meikattiin lähes 100 lasta, toisaalla taas askarreltiin, lakattiin kynsiä tai nautittiin tunnelmasta tanssimalla diskossa. ...
Tokaluokkalaiset nauttivat vuoden viimeisistä lämpimistä päivistä erilaisilla retkillä ja puuhaamalla kaikkea kivaa ulkona. Esimerkiksi valmistamalla hienoja tunneleita ja pelaamalla jännittäviä korismatseja Työmiehenpuistikon leikkipuistossa. Taikka osallistumalla koulun piha-alueen siistimiseen. T...
Budapestin yleisurheilun MM-kilpailut olivat päättyneet vasta muutama päivä sitten, kun jo seuraava urheilukilpailu alkoi Helsingissä saksalaisen koulun tiloissa syyskuussa. Ekaluokkaiset kisasivat toisiaan vastaan mitä erikoisimmissa urheilulajeissa: mm. hiekkalinnojen rakentamisessa, paperilennokk...
Iltapäivätoiminnan 4.-luokkalaiset lähtivät tutustumaan Ateneumiin. Sateinen syksysää tiistaina oli mitä täydellisin sää kierrellä yhdessä Suomen tärkeimmistä taidemuseoista.
Oppilaat katselivat ja pohtivat muun muassa Tove Janssonin, Akseli Gallen-Kallelan ja Albert Edelfeltin merkittäviä teoksia ...