Iltapäiväaktiviteetit
Iltapäivätoiminta olympiavireessä: korkeammalle, nopeammin, pidemmälle
Münchenissä järjestetyt yleisurheilun EM-kilpailut päättyivät vasta hetki sitten ja DSH:ssa järjestetään jo heti perään seuraavat kisat. Syyskuun aikana iltapäivätoiminnan 2. luokkalaiset kilpailevat leikkimielisesti keskenään 10 erilaisessa lajissa. Voiman ja nopeuden lisäksi myös näppäryys ja kes...
Perusopetus
5B leirikoulussa Suomenlinnassa
Olimme leirikoulussa Suomenlinnassa elokuussa. Koronan vuoksi emme olleet päässeet leirikouluun aiemmin ja tätä oli odotettu! Teimme yhdessä leirikoulusäännöt ja suunnittelimme ohjelmaa sekä aikataulua. Leirikouluun lähdettiin keskiviikkona 24.8. Menimme kävellen Kauppatorille ja sieltä lautalla S...
Koulun elämää
Vuoden 2022 Lucie Frischknecht -stipendi on jaettu!
Lucie Frischknecht työskenteli opettajana Helsingin Saksalaisessa koulussa vuosina 1955–1959. Näinä vuosina ja elämänsä aikana hän näki, miten tärkeää ja arvokasta erilaisista kulttuuritaustoista tulevien lasten, nuorten ja aikuisten välinen keskinäinen suvaitsevaisuus ja ymmärrys on. Tämän ylläpitä...
Koulun elämää
7C luokkaretkellä Münchenissä
Näin jälkikäteen on turha miettiä, että oliko herätys kello 3 maanantain vastaisena yönä kaiken vaivan arvoista. 7C-luokkalaisten mielestä se oli sitä ihan varmasti. Maanantaina 22.8.2022 luokka lensi Müncheniin, jossa oppilaat viettivät seuraavat viisi päivää. Matka korvasi oppilasvaihdon, joka ol...
Iltapäiväaktiviteetit