Sisko Mannila, olet toiminut pitkään Saksalaisessa koulussa luokanopettajana ja ala-asteen suomen kielen opettajana. Lukuvuoden päättyessä olet jäämässä hyvin ansaitulle eläkkeelle. Milloin oikeastaan tulit töihin Saksalaiseen kouluun?
Aloitin työt elokuussa 1980.
Miten päädyit juuri tähän työpaikkaan?
Opiskelin aluksi Helsingin yliopistossa germanistiikkaa eli saksan kieltä ja kulttuuria. Myöhemmin täydensin opintojani hankkimalla luokanopettajan pätevyyden. Kun Saksalaiseen kouluun haettiin luokanopettajaa, paikka tuntui todella kiinnostavalta ja sopivalta. Hain paikkaa ja sain sen.
Mitkä seikat ovat saaneet sinut viihtymään tässä koulussa?
Koko kolmikymmenvuotisen urani aikana erityinen ilon ja voiman lähde on ollut kahden kulttuurin – saksalaisen ja suomalaisen – myönteinen vaikutus työyhteisössämme. Olen saanut kokea täällä hyvää työtoveruutta ja solmia monia pitkäaikaisia ja merkittäviä ystävyyssuhteita. Työtoverit ovat ilahduttaneet ihan päivittäin ystävällisyydellään ja huomaavaisuudellaan.
Vilkkaiden, tiedonhaluisten ja aktiivisten koululaisten opettaminen on ollut ihanaa työtä. Kotien tuki ja aito kiinnostus lasten koulutyöhön on antanut oppilaille hyvät lähtökohdat.
Miten koulu on muuttunut työvuosiesi aikana?
Koulua on kehitetty vaivoja säästämättä. Oppilaita tuetaan nykyään monin tavoin ja uusia asioita kokeillaan innokkaasti. Koulun tilat ovat viihtyisät ja opetusvälineet ajanmukaiset. Kouluelämää vilkastuttavat vierailevat oppilas- ja opettajaryhmät sekä harjoittelijat.
Millaisia ovat opettajanurasi tähtihetket?
Tähtihetkiä ovat aina olleet sellaiset tilanteet, kun luokka on vastannut omiin pitämisen tunteisiin tai on aidosti innostunut jostakin opetettavasta asiasta. Erityisistä hyvistä hetkistä mieleeni on jäänyt eräs joulukirkosta paluu, kun satoi hiljalleen lunta ja luokkani tytöt lauloivat heleillä lastenäänillä saksalaista joululaulua ”Leise rieselt der Schnee”. Tämän lukuvuoden tähtihetkiin kuuluu retki Viikkiin 2a-luokan kanssa. Kun saavuimme metsän reunaan, satakielet tervehtivät meitä laulullaan ja lapset riemuitsivat. Iloitsin myös siitä, miten taitavasti tokaluokkalaiset kiipeilivät puissa.
Mitä toivoisit kaikkien koulutyötä ensi syksynä jatkavien muistavan?
Jatkakaa samaan malliin. Ystävällinen sana oikealla hetkellä voi auttaa, ettei kamelin selkä katkeakaan. Kannattaa käyttää tuntosarvia ja mieluummin tuhlailla kuin säästellä hymyjä! Luulen olevani hengessä mukana ainakin elokuun ensimmäisinä koulupäivinä ...
Siskoa haastatteli ja kuvasi Satu Saarinen
|