Koulukuraattori on koulussa toimiva sosiaalityöntekijä. Hän hoitaa kaikkien luokka-asteiden oppilaiden asioita. Koulukuraattorin työ on niin yksittäisten oppilaiden kuin koko kouluyhteisön hyvinvoinnin tukemista.
Hän toimii yhteistyössä oppilaiden, perheiden, opettajien ja muiden tahojen kanssa.
Koulukuraattorin tehtävät
Keskeistä koulukuraattorin työssä on sosiaalisten ongelmien havaitseminen ja ratkaisujen etsiminen niihin. Koulukuraattori tukee oppilaita ja heidän perheitään ongelmatilanteissa ja järjestää erilaisia keskusteluja. Koulukuraattori voi tukea myös kokonaista luokkaa ja järjestää sille kasvatuksellisia ja pedagogisia päämääriä tukevaa toimintaa.
Koulukuraattoriin voi ottaa yhteyttä
- oppilas tai hänen huoltajansa
- koulutoverit
- opettaja
- oppilashuoltoryhmä
- Koulukuraattori voi myös itse ottaa yhteyttä oppilaaseen
Koulukuraattorin puoleen voi kääntyä, jos on esimerkiksi
- koulunkäyntivaikeuksia (ongelmia koulutyössä tai kaverisuhteissa)
- vaikeuksia vapaa-aikana (kavereiden kanssa, harrastuksissa) tai ongelmia kotona (riitaa, päihteiden käyttöä, mielenterveysongelmia)
- henkilökohtaisia ongelmia (yksinäisyyttä, masennusta)
- kasvatuksellisia ongelmia
Koulukuraattorin työskentely on luottamuksellista.